Kotona ruoka-aikaan

Monet asiat ovat minulle erittäin tärkeitä, mutta ruoka on minulle kaikki kaikessa.


Tämä blogi ei ole ollut kovinkaan piristävää luettavaa, mutta se on toisaalta kertonut paljon siitä missä mieleni on menossa näinä aikoina. Nyt kuitenkin haluan puhua suurilta osin positiivisesta asiasta elämässäni. Vaikka kaverini koittaa kaikin keinoin saada minua katsomaan Netflixin Last Dance- dokumenttisarjaa, aloin katsomaan uudestaan erästä toista Netflixin dokkaria, David Changin Ugly Delicious- sarjaa. Dokumentin fokus on erityisesti ruuan kulttuurisessa, sosiopoliittisessa ja historiallisessa merkityksessä ja miten ruokakulttuurit ympäri maailmaa kehittyvät ja muokkautuvat kontaktissa toistensa kanssa, eritysesti Yhdysvalloissa. Sitä katsellessa tulee myös aina nälkä, koska ruoka näyttää herkulliselta ja vaikka mukana on paljon ns. fine dining- ruokaa, on monet esillä olevat ruuat yksinkertaisia tehdä teoriassa. Se myös inspiroi kokeilemaan näiden ruokien tekemistä- ainakin veljeäni, jonka fried chicken- kokeilu oli kuulemma osittainen menestys. Mutta juurikin siinä käsiteltävä kulttuurikonteksti ja sarjassa esiintyvien kokkien ja ruokakriitikoiden oma "ruokahistoria" tekee siitä minulle erityisen sarjan. Samalla mietin myös omaa paikkaani näissä konteksteissa.

Oma ruokahistoriani on muodostunut kahden ison tekijäm haaraumassa; ekonomisen ja maantieteellisen. Nämä lienevät yleisimmät tekijät monilla, mutta lopputulos on aina hieman erilainen. Olen suomalainen, ja tarkemmin sanottuna hämäläinen. Sukuni on joko pirkanmaalta äitini puolelta tai pohjois-karjalasta isäni puolelta. Vanhempani ovat olleet ruoka-alalla töissä tavalla tai toisella lähes koko ikäni. Isäni oli lihakauppias, kunnes vanhempani perustivat pakari-ravintolan joka tarjosi myös pitopalveluja. Olen käytännössä katsoen siis kasvanut ruuan ympärillä. Ennen kuin mitään kahvilaa oli olemassakaan kävi perheeni kesäisin lähes viikottain paikallisella torilla myymässä tuoreita leivonnaisia; pullaa, sämpylöitä, pizzaa, kuivakakkuja, omenapiirakkaa ja karjalanpiirakoita. Ruokaa on siis käytännössä aina ollut kotona jossain muodossa. Viikonloppuisin oli tärkeää syödä jotain "hienoa" tai erilaista; usein tämä tarkoitti kanaa ja riisiä, perunoita ja pihvejä (jauhelihapihvit ja wienerleike yleisimmät) tai uuniperunoita. Me emme olleet varakas perhe millään tavalla, parhaimpinakin aikoina korkeintaan alempaa keskiluokkaa, mutta kotona tehtävästä ruuasta ei tingitty.

Kodin ulkopuolella syöminen oli olemassa käytännössä vain kahdessa muodossa; kouluruoka ja toisten kotona syötävä ruoka. Ulkona syöminen ravintolassa tai pikaruokapaikassa oli käytännössä olematonta. Joskus satunnaisesti saatettiin käydä McDonaldsissa jos olimme Tampereella käymässä, mutta se oli aikalailla siinä. Yksi syy on sijainnissa; asuimme maalla pienellä paikkakunnalla, ja kävelymatkan päässä ei ollut mitään muuta kuin peltoja ja navettoja. Toinen oli taas jälleen taloudellinen; oli halvempaa tehdä kotona ruokaa isolle perheelle kuin mennä ravintolaan tai edes pikaruokalaan. En edes muista tarkalleen koska ensimmäisen kerran söin pizzeria-pizzaa tai sushia, mutta siinä kesti luultavasti kauemmin keskiarvollisesti kuin monella muulla ikäluokassani. Vanhempani ovat myös sellaisia jotka eivät välittäneet pikaruuista tai oikeastaan mistään muusta kuin kototekoisesta ruuasta, ja se reflektoitui ruokakasvatukseeni. Ekonomia, maantiede ja kulttuuri; näistä muodostui minun paikkani ruokakulttuurin historiassa, ja se miten lähestyn arkista ruokailua, ruuantekoa ja ruuan arvostusta.

Tässä ympäristössä ei liene ihme, että tykkään ruuan tekemisestä ja erityisesti ruuan syömisestä, mutta olen myös onnistunut olemaan hyvän osan elämästäni ihan naurettavan kranttu. Sipulisilppua ruuassa? Ei kiitos, en syö. Lanttua? Mene pois. Maksaa? Persikoita? Tavataan Haagissa. Olen onnistunut pääsemään irti tästä, mutta se on samalla tehnyt minusta hieman mukavuudenhaluisen ruokani suhteen. Kun keksin jotain joka on hyvää, miksi haluaisin syödän mitään muuta? Miksi tehdä riskillä jotain joka ei ole hyvää kun voi varmasti tehdä jotain hyvää? Kotona teen kanakastiketta nuudeleilla tai makaronilla, makkarapataa tai nykyänä karanteenin aikana tonnikalamakaronilaatikkoa sen halvan hinnan takia. Jos tilaan pizzaa, tilaan kana-ananas-katkaravun. Syön sushibuffetissa enimmäkseen lohi-ja rapuonigireja. Inhoan tätä puolta itsessäni. Olen koittanut paeta mukavuusalueeltani ja etsiä uusia ruokia sekä tehtäväksi että nautittavaksi, mutta sattuneesta syystä ulkona syöminen on viime aikoina ollut vaikeaa. Odotan innolla sitä, että ravintolat palaavat kohti normaalitilaa että pääsen taas syömään sen yhden kerran kuukaudessa kotini ulkopuolella, ja olen tehnyt taustatyötä Turun ravintoloista päästäkseni samalla pois mukavuusalueeltani.

Ruokakeskustelut ovat aina mielenkiintoisia, varsinkin kun puhutaan traditionaalisista ruokalajeista joiden parissa on kasvanut. On jännä kuulla millaisia ruokia muut söivät lapsena ja millaisia juhlaruokia esimerkiksi jouluna on syöty perheen parissa. Minun perheeni traditionaalisimpia ruokia on karjalanpaisti ja perunat karjalanpiirakoiden kanssa, jotka ovat tulleet ruokapöytäämme isän kautta (sidenote: näiden ruokien "karjala" etuliite on mahdollisesti kyseenalaistettavissa karjalalaisten toimesta, ruoka on poliittista siinä missä mikä tahansa muukin asia, mutta se ei ole aiheemme tänään), jota syömme varsinkin jouluruokana ja syksyisin. Karjalanpaisti on yksi suosikkiruuistani maailmassa, ja haluaisin opetella tekemään sitä samalla tavalla, ja sitä myöten jatkaa tätä ruokatraditiota eteenpäin. Kun viettää juhlia yhdessä ystävien kanssa jotka on jotenkin sidottu joko arki-tai juhlapyhiin, niin silloin nämä ruokakulttuurit kohtaavat. Viime uutenavuotena juhlissa kaverini teki pavlova- kakkua, joka Australiassa on perinteinen osa uudenvuoden juhlapöytää, ja itse en ollut maistanut sitä ikinä. Spoiler alert: se oli maukasta, mansikoiden sijaan päällisenä oli kiivin siivuja ja haluan opetella tekemään sitä itse.

Ruuan suhteen minulla on muutamia unelmia. Haluaisin saavuttaa sellaisen varallisuuden, ettei minun tarvitsisi miettiä mitä ruokaa minulla on varaa syödä. En tarkoita sitä että voisin syödä pihvejä joka päivä, vaan että voisin tehdä enemmän ja monipuolisempaa ruokaa. Yksi syy miksi haluaisin matkustaa ja asua ulkomailla olisi kohdata ruokakulttuureja niiden kotona ja mahdollisesti tuoda omani mukanani. Karjalanpaistia Etelä-Kaliforniaan! Ruoka on minulle tärkeää monella tapaa. Ruokaan liittyy rituaaleja; kun teen hyvän annoksen ruokaa en voi vain syödä sitä, sitä pitää juhlistaa katsomalla jotain elokuvaa samalla tai hyvä oluen kanssa. Pidän ruuan tekemisen prosessista lähes yhtä paljon kuin sen syömisestä. Vietän mielelläni aikaa ruokakaupoissa ja kauppahalleissa miettien, että jos olisi varakkaampi niin mitä kaikkea ruokaa tekisinkään. Haluaisin kutsua ystäviä kylään ja tehdä heille ruokaa joka on hyvää ja täyttävää ja erilaista. Ruoka on minulle kaikki kaikessa; vaikka minua on kiusattu koko ikäni ylipainoni takia ja siihen kuuluu vahvasti syömisen syyllistäminen, niin olen pitänyt kiinni kaksin käsin rakkaudestani ruokaan, ruuanlaittoon ja kiinnostuksestani ruokakulttuureihin. Olen fantasioinut kahvilan omistamisesta, koska olen perinyt halun tehdä ruokaa muille, sillä hyvä ruoka tekee onnelliseksi aivan omalla, uniikilla tavallaan.

Viimeinen suuri unelmani ruuan suhteen on se, että haluan joskus olla niin varoissani että voin raahata vanhempani syömään erilaisia ruokia ravintoloihin joissa he eivät käyneet huolehtiessaan neljä lapsen ruokinnasta, ja näin kiittää heitä rakkaudesta ruokaan jonka olen heiltä saanut.

Aasa T 

Ja nyt, palkinnoksi ruokaresepti!


"Italialainen" makkarapata (resepti pöllitty vanhasta kotitalouden oppikirjasta, myös nimi.)

Ainekset: 580 g ruokamakkaraa (HK:n sininen-paketti tms), Yksi iso punainen paprika, kolme valkosipulinkynttä, n. 400 g tomaattisosetta (esim. pirkan chilitomaattimurska ) 500 g pastaa (itse suosin rainbowin Gnocchia), 1 dl vettä, 1 rkl Oreganoa, 1 rkl Basilikaa, 1 tl mustapippuria, juustoraaste (valinnanvarainen)

1. Leikkaa makkara, paprika ja valkosipuli paloiksi ja sekoita keskenään.
2. Laita koko potti paistinpannulle, paista pannulla niin että makkara saa hieman väriä/on kypsää.
3. Kaada 1 dl vettä ja tomaattisose pannulle. Hauduta noin 8 min miedolla lämmöllä, sekoittaen välillä.
4. Keitä makaronit (Pirkan gnocchilla kestää kauemmin tulla pehmeäksi kuin rainbowilla)
5. Kun haudutus alkaa olla valmis, lisää mustapippuri, oregano ja basilika sekoittaen koko ajan. Maista ja mausta oman makusi mukaan.
6. Sekoita mössö keitettyihin makaroneihin, lisää juustoraaste halutessasi mukaan sekoittaen, ja ripota hieman valmiin padan päälle sekoittamisen jälkeen.

Avot!