They/Them

En ikinä ole varsinaisesti tullut kaapista, sillä seksuaalisuuteni ei ikinä ole mielestäni kuulunut kenellekkään muulle. Mutta tämä on eri asia.

1. Hiipiminen ulos kaapista

"Now, what you do is you internalize that homophobia, and learn to hate yourself. Hate yourself to the core. I sat soaking in shame, in the closet, for 10 years." - Hannah Gadsby, Nanette.

Olin ehkä 13 tai 14 kun ensimmäisen tiesin voivani ihastua myös samaa sukupuolta oleviin ihmisiin. Olin kaverini luona, ja hän sitä ihmistyyppiä jollekka "personal space" oli tuntematon käsite. Ja kun hän istui viereeni kun näytin jotain kirjasta jota luin, hän istui ihan viereen. Muistan sen tunteen; perhoset vatsassa ja jännityksen aiheuttama kananliha. Jos olemme kuitenkin ihan rehellisiä, minä en tiennyt että oli kyse ihastumisesta. Ei minulla ollut olemassa sanastoa sellaista varten. Olen 99% varma että ala-asteella ei missään vaiheessa opetettu mitään seksuaalivähemmistöistä, ja pienessä kyläkoulussa jossa olin oppilaana ei (tietääkseni) ollut ketään muuta lgbtq+- spektrillä. Tämä on yksi syy miksi niin äänekkäästi toisessa blogissani puollan lapsille suunnatun sateenkaarimedian puolesta; jotta kenenkään muun ei tarvitse tuntea itseään niin eksyneeksi ja elää tiedottomuudessa kuten minä.

Kuten alussa sanoin, en ole ikinä tullut isosti ja näkyvästi ulos kaapista biseksuaalina. Ennemminkin hiljaa hivuttauduin ulos kun muut eivät katsoneet. Toisaalta, en myöskään ole juuri ollut parisuhteessa saatikka tehnyt minkäänlaista aloitetta sellaisen suhteen, että mistä sen kukaan olisi tietänyt. Eikä se oikeastaan kuulunut kenellekkään. Omapahan olivat mieltymykseni. Tietysti myös pitää muistaa, että olen kotoisin pienestä kunnasta, ja ympäristöstä jossa ei-niin kasuaali homofobia oli osa ympäristöä. Se ei ollut ympäristö jossa olisin saanut tutkia omaa seksuaalisuuttani ja olla avoimesti oma itseni. Vasta muutettuani Poriin (ah, Pori, tuo vapaan rakkauden pyhä maa) aloitettuani yliopisto-opinnot aloin julkisesti identifoimaan itseäni biseksuaalina. 2017 osallistuin ensimmäisen kerran Pride- kulkueeseen Helsingissä. Nykyään en usko että juuri kukaan mutuaaleistani twitterissä tai ystävistäni on yllätynyt tätä tekstiä lukiessa; vaikka en mitenkään isosti tai julkisesti tullut ulos kaapista, en ole pitänyt kynttilääni vakan alla.

Yksi iso tekijä tässä prosessissa jonka kanssa olen paininut on vihaisuus. Olen vihainen siitä, että minulle kesti niin kauan tulla kaapista ulos ja nähdä itseni sellaisena kuin oikeasti olen. Olin vihainen ympäristölle jossa kasvoin, vajavaiselle seksuaalikasvatukselle joka joko ylikatsoi tai kertoi vanhanaikaista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, homofobiselle, toksiselle äijäkulttuurille joka infektoi jopa omaa ajatusmaailmaani varhaisella iällä ja ehkä eniten itselleni, koska en uskaltanut olla oma itseni kaikesta tästä huolimatta. Tiedän, tämä ei ole minun vikani, mutta vuosien itseinho kiusaamisesta johtuen on onnistunut saamaan minut ajattelemaan tällä tavalla. Mutta yksi syy miksi minulla ei nykyään ole juuri mitään rakkautta kotikuntaani kohtaan on juuri nämä syyt. Jos olisin voinut kasvaa toisenlaisessa ympäristössä tai vain kymmenenkin vuotta myöhemmin, olisin ehkä voinut tulla kaapista aiemmin, tai saanut mahdollisuuden ajatella omaa sukupuoli-identiteettiäni.

Mikä on jotain mitä olen tehnyt varsin paljon viimeisen vuoden sisään.

Tiedän että tämä voi yllättää osan, mutta minulla on aina ollut jokseenkin vilkas mielikuvitus. Kouluvihkoihin ei tehty puoliksikaan niin paljoa muistiinpanoja kuin piirrustuksia, ja olen lapsesta lähtien ollut omien ajatusteni vankina, niin hyvässä kuin pahassakin. Kuinka siistiä olisi jos dinosauruksia olisi oikeasti? Mitä tekisin, jos sota syttyisi? Tai avaruusolennot tulisivat? Millaista elämäni olisi, jos olisinkin ottanut paikan Ikatassa vastaan Turun yliopiston sijaan? Usein nämä ajatusleikit tulevat ja menevät, ja unohdan ne pian. Mutta lapsesta lähtien olen aina palannut yhteen tällaiseen skenaarioon takaisin kuin kellon viisarit; entäs jos olisinkin syntynyt tytöksi? Olisiko minulla samat ystävyyssuhteet, millainen suhteeni veljiini olisi, mikä olisi erilaista? Muistan ajatelleeni tätä ensimmäisen kerran varmaan 10-vuotiaana, ellen jo aiemminkin, ja yhä 28- vuotiaana ajatukseni harhailevat tähän ideaan uudestaan ja uudestaan. Olen myös aina kokenut toisen sukupuolen roolin jotenkin...helpommaksi lähestyä, varsinkin fiktiivisissä tilanteissa. Suurin osa pelihahmoistani verkko- ja pöytäroolipeleissä tuppaa olemaan joko naisia tai muunsukupuolisia. Samaistun paljon enemmän nais-protagonisteihin kuin miehiin. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut kohdata näitä ajatuksia ja tunteita suoraan, ja itseinhon ja jonkin asteisen kehodysforian kautta. En tunne itseäni mieheksi, en ole tuntenut pitkään aikaan. Koko sukupuolisysteemin binäärisyys yhteiskunnassamme on alkanut tuntumaan entistä enemmän rasitteelta ja muurilta, joka estää minua olemasta kuka haluan olla, miksi tunnen itseni olevan.

Olen transsukupuolinen. Tarkemmin sanottuna:

2. Muunsukupuolinen 101, jotta minun ei tarvitse toistaa itseäni

 "Why am I so sure that I'd rather be this than everything I was supposed to be, and that I'd rather do this than anything I was supposed to do?" - Garnet, Steven Universe.

Yksi ongelma mikä minulle oli itseni määrittämisen kanssa on se, että vastustan vihaisesti yksimuotoisia ja sitoavia termejä. En ole ikinä mahtunut kunnolla yhteen kategoriaan ikinä; gamer, metallifani, supersankarifani, fantasiafani, scififani- olen näitä kaikkia yhtä aikaa ja samalla en ole mitään näistä. Toki en halua sanoa että tällaiset fandomeihin liittyvät asiat ovat mitenkään samalla viivalla sukupuoli-identiteetin kanssa, mutta kun pitäisi sanoa mikä minun sukupuoli-identiteettini on, en osannut vastata siihen rehellisesti. Olenko mies? Minusta ei tunnu mieheltä, vaikka olen elänyt miehen roolia koko elämäni. Olenko sitten nainen? Tunnen itseni huomattavasti enemmän naiselliseksi kuin...miehelliseksi (google: onko tämä sana). Mutta en tiedä kuvaako nainen myöskään sitä miksi minä tunnen itseni. Termi joka voisi kuvata minua voisi olla genderqueer, joka usein on kattotermi ei-binaariselle sukupuoli-identiteeteille. Muunsukupuolinen on tästä vielä tarkempi versio. Muunsukupuolinen ei ole mies eikä nainen, vaan edustaa kolmatta sukupuolta. Kolmannen sukupuolen käsite on todella vanha ja maailmanlaajuinen; Intiassa hijra ja polynesian kansojen mahu kuvaavat ihmisiä jotka eivät ole miehiä tai naisia. Muinaisessa Egyptissä oli myös termi kolmannelle sukupuolelle, sht (sekhet). Osa näistä traditoista katosi ja tuhoutui länsimaisen kolonialismin ja kristinuskon tulemisen myötä (kiitti vaan) mutta monet, kuten hijra, on säilynyt tähän päivään saakka, ja alkuperäiskansojen parissa Yhdysvalloissa on viimeisen 30 vuoden aikana tehty paljon työtä two-spirit liikkeen nimissä kolmannen sukupuolen tunnistamiseksi.

Minä olen muunsukupuolinen. Mitä tämä tarkoitaa käytännössä? Minulle paljonkin, teille- no kyllä se jonkin verran vaikuttaa, mutta ei niin paljoa. Olen yhä minä, mutta en vain ole enään mies. Haluan kovasti hakeutua sukupuolenkorjaushoitoon, tosin Suomessa se tarkoittaa tämän pelin pelaamista hard modella, sillä prosessi on äärettömän byrokraattinen ja kiitos viimeaikaisten hoitosuositusten, vielä entistä hankalampaa. Onnekkaasti elämme maassa jossa puhekielessä on ei ole sukupuolittuneita persoonapronomineja, joten teidän ei tarvitse huolehtia siitäkään. Englanniksi ne olisivat nyt they/them. En myöskään näppärästi omaa minkäänlaista sukupuolittunutta työtitteliä jonka kanssa painia. Ainoa asia mitä teidän minun ystävä-, perhe- ja mutuaalipiireissä täytyy tehdä on vain hyväksyä tämä, ja kunnioittaa minun päätöstäni. Se on paras asia mitä kukaan voi juuri nyt tehdä. Muunsukupuolisuus ei ole "vaihe joka menee ohi" tai mikään epävarmuuden tila. Se on täysin yhtä aito ja hyväksyttävä sukupuoli-identiteetin muoto kuin on olla mies tai nainen tai sukupuoleton tai mitä tahansa. Ja tämä on rikkautta; me emme ole binäärisyyden kahlehtimia, vaan elämämme on täynnä erilaisia oman itsemme ilmaisuja ja sukupuolen monimuotoisuuksia. Olen vapaa olemaan oma itseni, ja se tekee minut iloiseksi, jännittyneeksi ja se myös hieman pelottaa, lähinnä koska maailma ei ole mukava niitä kohtaan, jotka poikkeavat normista. Mutta minun kaipuuni olla se kuka oikeasti olen on isompi kuin tämä pelko, ja tieto siitä että minulla on ystäviä ympärilläni jotka ovat tukemassa ja auttamassa minua antaa minulle voimaa.

Ja sitten vastaan nopsaan odotettuihin kysymyksiin ja toteamuksiin, joita kommenteissa luultavasti tulen näkemään muuten (ja varmaan tästä huolimatta):


1) "Mitä tarkoittaa sukupuoli-identiteetti, eikös kyse olekkaan biologiasta?"

Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa ihmisen omaa kokemusta sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta. Sukupuoli on olemassa monella eri tasolla, joka on kiinteä osa sukupuolten moninaisuuden tunnistamista; sukupuoli ei ole vain kaksijakoinen ja vastakkainen ilmiö (feminiini vs maskuliini) vaan, no, monipuolisempi. Tähän näkemykseen kuuluu myös usein ajatus sukupuolesta yhteiskunnallisena konstruktiona; sukupuoliroolit- ja normit ovat sosiaalisesti rakennettuja, eivät luonnostaan olemassa olevia, ja siten muovattavissa ja muuttuessa. Ihmiset jotka uskovat sukupuolinormeihin määrittelevät toisten sukupuolen ulkomuodon, itseilmaisun ja biologisten piirteiden mukaan, vaikka meillä on tuhottomasti tutkimusta ja tietoa joka tukee sukupuolen moninaisuutta. Sukupuoli on siis paljon muutakin kuin mitä on opittu peruskoulun 3. luokan biologiantunnilla. Lisää aiheesta voi lukea mm. Setan sateenkaarisanasto- sivulta.


2) "En ole ikinä kuullutkaan tästä, onko tämä jotain nykyajan juttuja?" 

Kuten aiemmassa kappaleessa totesin, ei ole. Muunsukupuolisuus kuten muutkin transsukupuolisuuden muodot ovat vanhoja niin länsimaissa kuin ympäri maailman. Aiheesta on kirjoitettu myös laajalti sekä tieteellistätutkimusta että ihan helpomminkin lähestyttävää tietokirjallisuutta, ja matalimman kynnyksen tietopankki on tietysti wikipedia. Tässä on myös mainio linkki jonka takaa löytyy infoa. Mutta ymmärrän myös miksi se voi tuntua uudelta ilmiöltä. Viimeisinä vuosikymmeninä on stigmat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ympärillä alkaneet hälventyä. Suomessa translain nykyinen muoto tuli voimaan vasta 2003. Samalla sosiaalinen media on avannut vähemmistöryhmiä maailmalle, ja tieto eri seksuaali-ja sukupuolivähemmistöistä on saavuttanut useammat ihmiset. Kyse ei ole trendistä tai uudesta ilmiöstä, vaan vanhan asian paremmasta näkyvyydestä mediassa ja arjessa.

3)  "Vaihdatko nimesi?"

En ainakaan vielä. Atte on kelpo nimi, ja kuvaa vielä omasta mielestäni yhä minua varsin hyvin. Ja jos myöhemmin päätän vaihtaa nimeni, niin sittenhän vaihdan. Se on minun nimeni joka tapauksessa.

Lol.

4) "No minulle olet yhä mies :) "

No kun en ole. Ymmärrän varsin hyvin kuinka nokkelaa on relativistisesti kääntää minun haluni siitä että minun elämääni kunnioitetaan ja vaatia samaa tämän väitteen alla, mutta se ei päde tässä. Filosofi Karl Popper puhui suvaitsevaisuuden paradoksista, jossa jotta voimme olla suvaitsevainen yhteiskunta niin meidän ei pidä suvaita suvaitsemattomuutta. Samaan tapaan minun ei tarvitse suvaita teidän suvaitsemattomuuttanne, ja voin leikata ihmiset jotka eivät kunnioita minun identiteettiäni pois elämästäni. Koska minä en enään anna muiden kävellä ylitseni miellyttääkseni heitä. Olen tehnyt sitä koko elämäni, ja se ei ole johtanut mihinkään muuhun kuin suruun ja murheeseen ja huonoon itsetuntoon. I'm done.

5) "Mistäs tämä nyt yhtäkkiä tuli?"

Ei mitenkään yhtäkkiä, vaan kuten ylempää pystyy lukemaan, on sukupuoli-identiteettini jotain jonka kanssa olen paininut jo kauan, suoraan ja henkilökohtaisesti vuosien ja alitajuntaisesti koko ikäni. Ennen tätä blogipostausta olin kertonut joillekin valituille ihmisille (ja kerran kännissä vahingossa, hupsista saatana) joiden kanssa myös olen keskustellut aiheesta ja he ovat tukeneet ja auttaneet minua saamaan sanoiksi tätäkin tekstiä.


En myöskään aioa poistaa mitään valokuvia itsestäni verkosta tai alkaa muokkaamaan jälkikäteen jokaista blogipostausta tai twiittiä jossa olen referoinut itseäni mieheksi. En halua piilottaa sitä vaihetta elämästäni mihinkään, enkä häpeä sitä mitenkään. Se oli yksi vaihe elämässäni, ja tämän myötä aloitan uuden vaiheen; sen jossa olen avoimesti sitä mitä olen sisimmissäni ollut aina. Olen valmis vastaamaan tiedusteluihin muusukupuolisuudesta jotka perustuvat haluun oppia enemmän, mutta mitään väittelyä tästä ei tule. Minä olen kuka olen, ja se on sen keskustelun päätös. 

3. I am a fusion.

"I don't need you to love me, I love me
I don't need you to respect me, I respect me

But I want you to know that you could know me

If you change your mind"    

 - Change Your Mind, Rebecca Sugar.

Kun ensimmäisessä osassa puhuin vihaisuudesta ja itseinhosta sen suhteen, kuinka kauan minulla kesti tulla kaapista ulos, voin sanoa että sama pätee myös sukupuoli-identiteettiäni kohtaan. Olen vihainen itselleni, että minulla kesti niin kauan olla käsittelemättä selkeästi pääni sisällä myllääviä asioita, ja olen vihainen kuinka koululaitos ja sarjat jota lapsena katsoin epäonnistuivat informoimaan minua tästä kaikesta. Mutta olen samalla iloinen, kuinka nykyään asiat ovat jonkin verran paremmin. Sosiaalinen media kaikessa negatiivisuudessaankin on tarjonnut tavan nuorille transihmisille verkostoitua ja saada apua huoliinsa ja murheisiinsa. Jotkut lasten ja nuorten TV- sarjat kuten Steven Universe ja She-Ra: Princesses of Power omaavat hahmoja jotka ovat sekä seksuaali-että sukupuoli-vähemmistössä. Valtavirta- mediassa tapahtuva normalisointi on tärkeää, sillä representaatio auttaa paljon niitä jotka elävät epävarmassa tilanteessa oman itsensä kanssa tai ympäristössä jossa he eivät uskalla olla oma itsensä. Lainaan itseäni lainaamassa Terry Pratchettia, "Ihmiset tarvitsevat fantasioita elääkseen"- fiktio luo ideoita ja ajatuksia tavalla jota ei voi ymmärtää, ja kun taide kuvastaa jotain johon voit samaistua, alkaa tämä fiktio muuttua todellisuudeksi. Tiedän sen, koska niin kävi minulle.

Karjupukki Valkoparta, Terry Pratchett.

Jokainen jolle olen puhunut 5 minuuttia tänä keväänä tai joka ei ole vielä mutettanut minua twitterissä tietää, että Steven Universe teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen kirjoittanut siitä jo kahden mittavan blogipostin verran toisella puolella, ja luultavasti tulevaisuudessa kirjoitan lisääkin. Valehtelisin jos väittäisin, ettei sarjalla olisi ollut myös vaikutusta minun sukupuoli-identiteettin suhteen. Sarjassa oli lukuisia hahmoja joihin samaistuin hyvin paljon, suurelti tunne-elämän puolella; Amethyst ja hänen itsearvonsa puute, Lapis Lazulin ja Spinelin traumaattinen pelko ja kaipuu ystävyyteen ja Steven Universen kyvyttömyys pyytää apua ja miten hän yhdistää tämän omaan itsearvoonsa. Sarjassa on lukuisia hahmoja jotka voidaan määritellä muunsukupuolisiksi sen puolesta miten heidät esitetään sarjassa että tekijätiimin lausuntojen kannalta. Useimmat näistä hahmoista ovat fuusioita, kahden hahmon yhdistymistä yhdeksi. Fuusio edustaa usein hahmojen henkistä yhteisymmärrystä joko rakkauden, sisarsuhteen tai ystävyyden kautta. Stevonnie, Stevenin ja hänen ystävänsä Connien fuusio, on myös saanut elämän meemimuodossa Garnetin kutsuttua häntä "kokemukseksi". Tästä on tullut monille muusukupuolisille Steven Universe- faneille leikkisä tapa ilmaista oma identiteettinsä.

     
Yksi esimerkki tästä on Smokey Quartz, Amethystin ja Stevenin fuusio. Parhaat kaverit Amethyst ja Steven omaavat samanlaisen itsetunto-ongelman, jossa he eivät usko olevansa tarpeeksi ja inhoavat ajatella itseään ja omia ongelmiaan. He löytävät kuitenkin tukea toisistaan; he eivät ehkä rakasta aina itseään, mutta he rakastavat toisiaan. Lopputuloksena on Smokey Quartz, leikkisä ja itsevarmempi versio heistä joka kuitenkin piilottelee pintansa alla Amethystin ja Stevenin itsetunnon puutteita, jotka nousevat esiin kun hän miettii itseään liikaa. Olen miettinyt Smokey Quartzia enemmän ja enemmän kevään aikana, sillä hänessä näen ehkä eniten itseäni, juuri näiden henkisten elementtien tähden. Kaapista ulos tuleminen ei ehkä poista kaikkia näitä ongelmia, mutta olemalla oma itseni en enään ole yksin näiden kanssa tai haudo niitä sisälläni. Sen sijaan että hautoisin isoa osaa itsestäni sisälläni, voin olla se julkisesti ja julkeasti. Saatan omata surkean itsetunnon ja olla kykenemätön puhumaan kaikista ongelmistani, mutta ainakaan sukupuoli-identiteettini piilottaminen ei ole yksi niistä.

I stan this nonbinary chubby legend

"Ya know, if you just let everyone be whoever they are, maybe you could let yourself be whoever you are too."   - Steven Universe.


Aasa T